Vahingosa syntnyt

Onnekas innovaatio

Leivon Leipomon Boltsi voitti Suomalainen menestysresepti -kilpailun vuonna 2019. Hittipyörykkä sai alkunsa, kun yli satavuotias leipomo yritti kehittää uusia siemensämpylöitä.

 

Sämpylä meni poskelleen

Kaura-siementaikina oli niin tuhti, että se putkahteli koneista ulos pieninä palleroina. ”Pakkohan niille oli nauraa. Ne olivat ihan hävyttömän pieniä! Eivät ne näyttäneet sämpylöiltä vaan lihapullilta”, muistelee Leivon Leipomon tuotantopäällikkö Anssi Räntilä.

Anssi Räntilä ja Jyrki Sukula Suomalainen menestysresepti -kisan voitonjuhlissa.

Fiaskolla finaaliin

Epäonnisten palleroiden maussa ja rakenteessa oli jotakin niin mainiota, että ne päätyivät tuotekehityksen kautta Suomalainen menestysresepti -kilpailun voittajaksi. Uudenlainen valmis kasvisruoka oli syntynyt: maultaan ja suutuntumaltaan lihapullamainen kaura-siemenpyörykkä.

 

Hulinaa hyllyillä

Kun odotettu Boltsi tuli kauppoihin elokuussa 2019, pyörykkähyllyllä alkoi hurlumhei. Hamstraamaan riensivät niin vegaanit kuin lihapullanpurijat, ja Boltsi singahti Suomen pyörykkämyynnin kärkikolmikkoon. Perheyhtiön keksimää Boltsia myytiin jo ensimmäisenä vuonna pari miljoona rasiaa – sisällään 26 miljoonaa bulleaa byörykkää. Nyt Boltsi-perheessä maistuu kasvipohjaisten pyöryköiden lisäksi vegepihvi Boltsi Grilli-Lapanen.

© Boltsi Oy 2023

Käytämme sivuston toiminnan varmistavia pakollisia evästeitä. Lisäksi suostumuksellasi käytämme analytiikka- ja markkinointievästeitä, joita voidaan siirtää kolmansille osapuolille. Lue lisää

Hyväksy vain pakolliset Hyväksy kaikki Evästeasetukset